AJ

And that was it. The scientists expected something impressive. Instead they got two pillars and some copper coils that looked like they belonged in an old radio. The whole thing plugged into a wall socket. But the cord wasn't drawing power from the grid. Tesla had discovered that empty space isn't empty at all. It's full of energy. What we now call zero point energy.

Fysiikki Tal put off calculated there's enough zero-point energy in an empty cup of coffee to boil all the Earth's oceans. I covered this in our free energy episode. Tesla had figured out how to tap into it. Dr. Harold Agnew assembled the machine exactly to Tesla's specifications. Every measurement, every angle, everything matched the stolen designs. Looking at it, he was sure something was missing. This couldn't possibly work.

Dr. Stirling Colgate puuttui. Hän olisi tutkinut Teslaista muista tehtäviä, alternatiivisen tuuletun moottori, Tesla-kohde, luonnollista eläkehitystä. Teslain tehtävä oli aina yksinkertainen, aina eläkevää. Ensimmäinen testi oli 12.2.1968. Viisi ihmistä, Agnew, Colgate ja kolme tekniikkoa. Yksi meni voimakkeeseen, toinen monitoroitiin, ja kolme jäivät kiinni kiinnityksellä. He soittivat voimakkeeseen.

Nothing happened. At first. Then the pillars began to vibrate. Not a hum, but a frequency that you felt in your bones. The lights flickered. The air between the pillars shimmered like heat waves over hot pavement. But it wasn't heat. The temperature was actually dropping. 60 degrees, 50, 40. Their breath became visible. Ice formed on the concrete walls. Colgate grabbed a pencil and tossed it between the pillars.

Se pysähtyi. He odottivat 5 sekuntia, 10, 20 sekuntia. Sitten rikki pysähtyi. Mutta se ei ollut sama rikki. Vihreä rikki on tullut rauhassa. Metallinen bändi on korotettu. Rikki on pysähtynyt, kun se on tullut loppuun. Kone on kasvanut vuosina ja sekuntia. Jos se voi tehdä sitä rikkiin ja metalliin, mitä se voi tehdä rikkiin ja luonnon kanssa? No, siinä oli vain yksi tapa tutustua.

Yrittäjät liittivät ulkopuolelta. Hieno sääntöntekijä, joka ymmärsi teoriaa ja katsoi asiaa testiin. Nyt oli heidän vaiheensa.

Dr. Agnew kertoi prosessin yhä enemmän. Loppu ympäri pisteitä, mennä energiapalveluun, mennä alapuolelle. Yksinkertainen. Ensimmäinen alapuoli oli San Diego National Labsin Meksikossa, 1800 kautta lähellä. Puhuttiin terveysyhtiöllä ja monimuotoisuusyhtiöllä ja liikunnan suuntaan Pentagoniin.

Lieutenant Morrison meni ensin. 26-vuotias, Rhodes Scholar, täydellinen fysiittinen tilanne. Hän meni läpi ja pysähtyi. Neuvottelut Yhdysvalloissa odotettiin. Viisi minuuttia, 10 minuuttia, yksi tunti. Morrison ei aina tullut. Ei Yhdysvalloissa, ei missään. Parhaimmat fysiittiset programin sisällä olivat pysähtyneet. Toinen yrittäjä teki sen.

But something went wrong. Lieutenant Farley spent 30 seconds in the field. When he appeared in New Mexico, he'd aged 30 years. His hair was white, his skin was paper thin. He tried to speak, but collapsed. The medical team couldn't save him. Cause of death? Old age. He was 31.

They recalibrated everything, checked Teslas notes, made adjustments. The third test stayed local, just one floor up, ten feet of distance.

Lieutenant Hutchins stepped through. What happened next made everyone in the room step back. Hutchins arrived in pieces, not torn apart, separated in time. His legs materialized first, his torso 30 seconds later, arms two minutes after that. The medical team stood by helplessly. His heart had arrived before his lungs. His brain was sending signals to limbs that existed in different moments in time.

The few who survived came back broken. Private Andersen made a successful jump and returned physically intact, but he couldn't stop screaming about the space between, the place where time moved sideways, where he felt himself dying and being born over and over again, where past and future existed in the same moment, and his mind tried to be in both. The psychiatrist sedated him, but he never spoke again.

Dr. Agnew tutustui dataan 15 onnistuneista testistä, 15 yrittäjistä, vain kolme yrittäjää, ja kaikki menivät kiireellisesti. Mutta oli seuraava. Morrison oli 26, kun hän pysähtyi. Farley oli 31. Andersson oli 19 ja yrittänyt, vaikka hänen mielensä ei ollut. Juuri nuorempi tehtävä, parempi tulokset. Suomalaisuus oli ongelma. Se on liikaa. Se on liikaa.

Kun olet 30-vuotias, ympäristö tietää, miten todellisuus toimii. Ja kun todellisuus rupeaa, niin myös ajatuksesi. Mutta lapset, heidän ajatuksensa oli edelleen kehittynyt, edelleen onnistunut. He voisivat pysyä ilman rupeaa. Agnew tietää, mitä tämä tarkoittaa. Maailma oli tehnyt terveitä asioita aiemmin kansallisen turvallisuuden nimessä. Puhuimme joitain tästä mk-ultra-episodissa. Mutta käyttämällä lapsia kokeilemallaan testit, he käsittivät asioita, joita ei halunnut käsitellä.

That's when Raymond Basiago spoke up. Ray worked for the Ralph M. Parsons company, DARPA's main contractor. He'd been on the project from the beginning and understood the stakes. Ray had a six-year-old son, smart kid, resilient, adaptable. Ray volunteered him for the program. Agnew wanted to say no. Every instinct told him this was wrong. But the data was clear, and they were out of options and out of adult volunteers. The children were their only chance.

Kurtis Wrightin labi näyttää jokaisella hallituksen tilanteella. Vihreät puut, vihreä puoli, vihreä lakka, metallipalvelut paperikkoilla, kahvilaistamukkia yläpuolella, oscilloskoopit ja vääntömeterit. Ei koskaan tunneta, että tämä vähäinen ruumi lähetti 6-vuotiaan lapsen takaisin aikaan.

Andrew Basiago pysähtyi metallipillareiden välissä. Kone puhutti. Ei äänellä, vaan se oli kuin vibraatio, joka tuli tehtäväksi. Hän oli tehnyt tätä jo aiemmin. Kolme kertaa Santa Feen, yhden kerran hänen vanhempansa huoneessaan Ohiossa. Mutta tämä tunti oli erilainen. Tällä kertaa hän meni pidemmäksi. Paljoa pidemmäksi. 11.11.1863. Gettysburg, Pennsylvania. Presidentt Lincoln antoi puheenvuoron. Andrews työ oli yksinkertainen. Katsotaan, kuunnella, muistella, raportoida takaisin.

Jumala alkoi pilvien välissä. Jumala alkoi olemaan suurempi. Andrew tietää tuntua, kuin jos haluaisi käydä jäljellä. Hän nousee syvällä veteellä ja tappaa eteenpäin Vorto-tunnelta. Sitten kaikki pysyy valkoilla.

Sitten hänen kohtiaan tuli vettä, kylmä vettä, joka pysähtyi kohtiaan. Mutta nämä eivät olleet hänen kohtiaan, ne olivat isoja, vanhempia sotilaitoja, jotka pysähtyivät, kun hän kävi. Hän kävi yliopistossa. Se oli pysähtynyt ja kuuli vanhaa. Ja kuuli häntä kohti. Kylmä ja pysähtynyt yhdessä kohtia ja vettä. Andrews pysähtyi.

Ihmisiä kiinnittiin kaikista puolesta, kymmenen ihmistä, sotilaita ja vihreämpiä uniformit, naiset ja pitkäaikaiset. Kaikki näyttivät tykkääviä, heidän puutut olivat pysyviä. Joulupäiväinen kylmä katsoi vihreämmän uniformin. Andrew pysyi ylös kaupungin kohdalle, johon Lincoln puuttuu, ja se on se, mitä hän näki.