AJ

Tutkijat olivat rauhoittuneita vaikutuksista. 97 000 ihmistä, joita Marsiin lähettiin vuosittain, oli vain 7 000, jotka elivät viiden vuoden aikana. Ne eivät olleet hyvät vaikutukset.

Andrew muistutti aloittamaan ensimmäisiä asioita maailmassa. Mars ei ole NASAn näyttänyt rauhassa eläkevää maailmaa. Jotkut paikat ovat olleet luonnollisia. Ja niissä paikoissa oli eläkevää Marsilla. Ei, Ben. Miettii, jos hän ei koskaan tiedä. Hän on parantamassa showlla. Se on eläkevää Marsilla. Mitä?

Andrew näki asioita, jotka muistaisivat häneltä plesiaaureita. Dinoaureita, jotka ovat pitkät ja vahvoja. Hän oli yllättynyt siitä, kuinka rauhallisesti he muuttuivat. Hän näki isoja kielilaita asioita. He pysyivät rauhallisesti, mikä oli ihan hyvä Andrewlle. Mietitään, että tarantula on noin kautta kielistä, mutta se voi muuttaa kaksi kertaa nopeasti. Nyt Ziggy soittaa gitaariin. Jämää hyvää veteen ja kiilin. Ja kielet ovat meistä. Sinua taitaa tappaa, mies.

Oh, sorry, I thought you were setting me up for another bowie tune. Okay, whenever you assume that... Yeah? Assume you're wrong. There weren't just animals on Mars. There were people. Tall, thin beings with large heads and black eyes. The mission was to beat the Soviets to Mars and establish contact with this advanced civilization. And answer wasn't going alone. The Mars program recruited young people who'd proven themselves in the time travel experiments.

One member of Andrew's team introduced himself as Barry Satoro. Barry was a lanky college student from Columbia University. Friendly guy, articulate, easy smile. Years later, the world would know him by a different name. Barack Obama. Wait, wait, wait, what? Barack Obama was a Martian crowned lord? Yep. Wasn't Obama also invited to the Bilderberg before he was president? He sure was. Yeah, the lizard people picked their candidates early.

Obaman osallistumisesta saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta kaksi muuta krononautaa tuli eteenpäin. William Stillings ja Bernard Mendez. Yksilöllisesti he varoittivat kaiken, koulutuksen, jalkapuoleen ja ilmaisen eläimen. He kertovat kuitenkin, että Barack oli siellä.

But the most shocking confirmation wouldn't come from witnesses or documents. It was broadcast live to millions of people by a late-night radio host. Well, not a late-night radio host. The late-night radio host.

Muistutunut krononatsojen täyttyminen oli yllättävää, mutta Basiagosin kertomus ei tullut yhden osaajan kohdalla. Se oli lähettänyt liikaa miljoonille ihmisille.

Vuosikymmeniä sitten Art Bell oli paranormaali-radioiden sääntöjärjestelmä. Suomalaisen perustuotantoon Perumpi-Nevadaan, jossa Art Bell oli miljoonaa ympäristöä. Minä olin yksi niistä miljoonaa. Art oli tietoinen ymmärtämisestä. Ei ideaa, joka oli liian erilainen hänen kanssaan. Mutta hän ei koskaan rikostellut asiakkaansa eikä puhuttu hänelle ympäristöön. Ja minä otan samaa mieltä Y-Filen kanssa.

Mutta Art oli myös suurempi keskustelija. Jos joku oli selkeästi rauhoittunut, Art kutsui sen ulos ja pyysi varoja. Jos joku teki hirveän kuvaus, Art vaikuttaa järjestelmään. Mutta suurin osa, Art Bell oli mahtava keskustelija. Ja niin oli Andrew Basiago. Basiago teki monia esityksiä taiteilijoille vuosina, mutta yksi tuli ulos. Tänään

and the true history of our activities in outer space. Basiago announced that he had a quantum bombshell for art. They agreed to save it for the end, you know, storytelling. Art and Andrew talked for hours about Project Pegasus. Then Basiago recalled a minor detail from one of his training exercises. Having spent 15 years waiting to tell you, and here it is. On November 5th of 1971, we participated in an advanced chronovisor probe

from ITT Defense Communications in Nutley, New Jersey. The broadcast went silent. Not dead air, stunned silence. When Art spoke again, his voice had changed. The confident host was gone. I encountered you when I was in Project Pegasus, and I've been waiting 15 years to tell you. Well, I'll tell the audience, and I don't think I've really told anybody that I know of except some close friends a long time ago. I worked...

for ITT in Nutley, New Jersey. I was a technician and I was checking waveguide for a government project, rather a secret government project actually. So that's the truth. It was a spontaneous, unprompted confirmation of a key, obscure detail in Basiago's story. Art was floored. You can hear him trying to reconcile the impossibility of what he was hearing.

Kuulijoille tämä oli yllättävän huomattava hetki. Päivittäinen osa oli vain tullut näkökulmasta ja suositteli, että Basiago oli saavutettava erityisen tietojen kautta. Klasifioitunut tai muun muassa. Mutta hänellä oli enemmän kuin aineistoja. Andrews sanoi, että Gettysburgissa oli fotograafi, jolla ei ollut tiettyjä kuvia Lincolnista Gettysburgista. Tai niin hän ajatteli.

90 vuotta sitten historialliset tutustuivat Abrahamin Lincolta Gettysburgaan. He tunnevat, että fotograafit olivat siellä. He tunnevat, että tilanne on ollut. Mutta Lincolta ei ollut mitään tunnettavaa kuvia, koska hänen suurimpansa puhelimensa ei ole koskaan löytynyt.

In 1952 archivist Josephine Cobb was examining Civil War glass plate negatives at the National Archives. She studied each plate under magnification, looking for details others might have missed. One plate caught her attention. It showed a crowd in an open field. Soldiers, civilians, a wooden platform in the distance. The scene matched descriptions of Gettysburg, November 19, 1863.

Mutta missä oli Lincoln? Cobb lisäksi mahtavuutta. Siellä, paitsi näkyvissä platformissa, on Abraham Lincoln, ensimmäinen todistettu fotograafinen tunne Lincolnin Gettysburgissa. Ympäristö teki huomioita, ja vuosien aikana tämä olisi ollut ainoa tietoinen fotograafi tuossa historiallisessa päivässä. Muoto meni kansalliseen arkkiaan, jossa olemme pysähtyneet toisen amerikkalaisen historiasta.

But Josephine Cobb noticed something else in the photograph, something odd. In the foreground stood a young boy, maybe six or seven years old, wearing a Union Bugle Boy uniform. Now, that wasn't unusual. Many children wore military-style clothing during the Civil War. Drummer boys and bugle boys were common at public gatherings. What was unusual was that the boy was alone, no adult supervision.

Ei muuta kuin pieni ihminen, joka näyttää itseänsä ympäröimällä. Uniformi näyttää todellisesta. Raskut, sotilaallinen kappale, kaikki korrekti. Vain yksi erityinen asia. Lapsen rauha. Jopa rauhassa kuvassa se näyttää väärästä 1863-luvulta, liian modernista kuin 1970-luvulta.

and then there were the shoes. The boy was wearing adult shoes. Brown leather shoes, clearly too big for his feet. The kind that would fall off if he tried to run. The photograph raised questions that wouldn't be answered for decades. Who was this boy and why was he alone? Why did he look out of place in a photograph where everyone else belonged?