Antonio Martínez Asensio

Hyvää, pahvaa, helppoa ja aguaalista, kuten rakkaudessa. Jos häntä kuolee, häntä kuolee virheellä ja naisella. Hänen yrittäjäänsä elämään näyttää sitä, että jos hän ei ole koskaan kokeillut sitä, virheellä hän on saanut ainakin tunnistaa, koska siinä hetkellä hän ymmärtää, että nainen naisi naisesta ensimmäisenä. Naisen onnistuminen on olla nainen. Hän tunnistaa melkein rauhallisen, rauhallisen ja rauhallisen ajan rakkaudesta.

Siinä vaiheessa Maccabea sanoo yksinkertaisen ja selkeän sanan, jota eivät nykyiset ymmärtäneet. Esimerkiksi tulevaisuudessa? Siinä vaiheessa Maccabea on suuri nausia ja hienosti pötyy. Hän haluaa pötyä sellaista, mikä ei ole koko. Pötyä jotain luonnollista, miljoonaa pötyä.

Mutta hän puuttuu hieman vettä. Ja silloin yllättävä kriikki ja rauhattomuus, ja todennäköisesti rauhattomuus, joka saapuu kiviin, hieno kukki, suuri kukki, joka poistaa jokaisen rauhattomuuden. Elämä, joka syö elämää. Sinäkin, rauhattomuus. Kyllä. Näin haluan sanoa, että...

Makabea on kuollut. Veneen on vihreä vihreä. Lopulta korona.

Nyt ymmärrän tämän tarinan. Kampanilla on niin monimutkaisuus, että ne ovat melkein samanlaisia. Jokainen on erinomainen. Silensio. Jos Jumala tuli maan ylös, silensio olisi suuri. Silensio on niin, ettei ajatukset edes ajattele.

Kun hän kuolee, hän muuttuu ilmaiseksi. Hän kuolee yhden minuutin. Yhden minuutin on se milleinen minuutti, jossa auton neumatikko, joka menee vahvasti, sopii sopimuksen. Sitten hän ei sopia, mutta sitten hän sopii uudestaan sopimuksen. Lopulta hän ei ole kuitenkaan ollut muuta kuin hieman epätynä musiikkia. Ja nyt...

Ja näin olemme kertoneet Clarice Lispectorin La Hora de la Estrella. Olemme käyneet editoinnin Siruela-editoriaaliin portugalaiseksi Anna Poliak ja Paolo Gurgel Valenteen epilogista, josta olemme kertoineet monia fragmentteja. Kiitos, että olitte siellä ja kiitos, että luitte. Yksi kirja, yksi tunti Cadenas Airin kautta.

Dirigido por Antonio Martínez Asensio.

El pequeño héroe ilustra el primer Dostoyevsky, si por tal entendemos el anterior a la publicación de las grandes novelas que le han dado renombre universal.

Ese primer Dostoyevsky es también el que, junto con otros miembros del llamado Círculo Petrasevsky,

Es sentenciado a muerte en 1849 y, tras un cruel simulacro de ejecución, enviado a Siberia, donde cumple cuatro años de condena, trabajos forzados y cinco más de servicio militar punitivo como soldado raso.

En 1859 es amnistiado y se le permite regresar a Petersburgo.

Dostoyevsky escribe El pequeño héroe en 1849, poco después de quedar recluido, pero las autoridades no permiten la publicación de la novela hasta 1857.

El tema de la infancia figura entre los preferidos de Dostoyevsky, aunque quizá por lo sombrío de la suya propia.

Son raros los niños felices que transitan por las páginas de sus novelas.

Diríase que para él la infancia equivale al melancólico aprendizaje de una vida concebida por lo común como injusticia, privación y dolor.

Notable excepción a este postulado general la constituye el pequeño héroe.

El protagonista es un niño de familia acomodada que en el umbral de la pubertad se halla casualmente en una casa de campo frecuentada por visitantes de la alta sociedad entregados al ocio y las diversiones mundanas.

El niño se ve sin querer envuelto en las bromas equívocas de una dama y la intriga amorosa de otra que por un lado le perturban espiritualmente y por otro le inician vagamente en el misterio de la sexualidad.

El pequeño héroe refleja lo estrechamente vinculado al romanticismo que estaba el Dostoyevsky anterior al decenio siberiano.