Jane Codrington

Tämä on justiallinen asia. Tämä on ainoa asia, koska se on justiallinen asia.

Päivän jälkeen kysyin Janea, kun faith oli ensimmäinen osa hänen elämäänsä. Se oli vanhempani. Ehkä 15 tai 14-15. En tiedä, voisinko sanoa, että se oli erityinen, mutta minulla oli tuntee, että olin nauttunut kirjoittamiseen.

for example, would be around people's reaction to couples getting divorced. Then, for example, those two individuals who'd maybe been the victims in inverted commas of the fallout from that would then pass on that same level of ungracious behavior

to maybe a gay person who walked through the door, or a homeless person who walked through the door, or somebody who didn't quite match up. So the sense in which somebody had experienced rejection

but couldn't then see that they were doing the exact same thing to the next person. And I saw it within our family as well. It just didn't make any sense to me. You would think that somebody who'd experienced such shameful treatment by others would then extend grace because they knew how it felt, and yet couldn't. I just don't understand that.

Ja sitten se, että on kriittinen jotain, jota ei ole ainoastaan muista. Se on myös minun yliopistoon. Niin kyllä, sellainen hypokraani. Hei.

Badly translated, the scriptures that are generally referenced are referring in many places to violent power dynamic relationships, abusive relationships and relationships that would mimic pedophilia. They are not referencing loving same-sex relationships.

Sodom ja Gomorra-päällikkö, kuten esimerkki, se ei koskaan ollut homoseksuaalisuutta. Se oli huolimatta ja rauhoittamista. Sodomit ovat aivan pysyviä. Se on aivan iloinen, iloinen ajatus. Ja mielestäni se, mitä olen käsitellyt enemmän kuin mitään, on se,

kuinka, ei kirjoja per se, mutta kuinka teologia niiden kirjojen ympärillä oli tietysti saanut meidät totuuteen. Ja se oli tietysti käsitellyt pahalla käsittelyllä. Ja se on minua itse asiassa jatkanut. Yksi koko generaatiota ja koko kulttuuria.

has been shifted, changed and marginalized essentially because of a group of white, straight, patriarchal people choosing a translation that suited them. That has been a wrestle for me more than the actual scriptures, if you like.

Ymmärrykset, joo, mutta olen myös hyvä siitä. Joten luulen, että kun olen kasvanut ja luonut enemmän, olen enemmän ja enemmän tietoinen, että olen todennäköisesti kristian agnosti. Voin ei tiedä kaikkea totuutta tai edes mitään.

I just would rather err on the side of being more loving, more inclusive and more available and more loving, I guess. It's as simple as that, than being more excluding and more judgmental and more dogmatic.

Ja minun olisi parempi olla vahvistunut, kun olen liian rakastava ja liian yksinkertainen, kuin kun en ole rakastava ja yksinkertainen tarpeeksi. Mikä antaa sinulle uskonnollisuutta, ettei sinä välttämättä kuvaa itseäsi? Luulen, että syvällinen tunne rauhallisuudesta ja syvällinen tunne siitä, että olen rakastunut. Ja syvällinen tunne siitä, kuka olen.

Yeah, yeah. We lost our youngest daughter three months ago. She passed away after a long illness and I was her primary caregiver. That was a big part of my identity, I guess. Her life was filled with struggle. She was autistic and she was adopted from a

vanhemmat, jotka olivat HIV-positiivisia. Joten hänen elämänsä alkoi meidän kanssa. Minä olin hänen tuomiohjelmassaan, kuten sanotaan. Joten rakastaminen ja rakastaminen jokaisen marginaaliin on ollut rooli, jonka olen käsitellyt pitkän ajan erilaisilla tavalla.

What did Rebecca think about the church that you created and the drive for social justice? Rebecca loved going to church. I think her presence was instrumental in teaching many of the people at We Are Church about neurodiversity really. She forced everybody by her presence to embrace noise,

The unexpected. She forced people to be okay with interruptions, with the candle at the front being blown out, because she fancied blowing out the candle at the front. I think she would be proud of how we are continuing. I think she'd be good. She'd be good.

I just can't begin to imagine how you guys are coping. It is day to day. But again, I think part of a faith community that's authentic is that they're doing it with us. And the grief and the crying and the sadness is not hidden. And for me that's part of how we, our church, shows up. It's doing what it just does. How it naturally is and how it naturally works.

Haluan kysyä Janeen yksi viimeinen kysymys. Kun katsot taas elämääsi yhden päivän aikana, mitä toivottavasti tämä jakso kertoo sinulle? Toivottavasti on vain ihmisiä maailmassa, jotka ovat terveellisiä, kokoomuksia, työtä, paikkoja, jotka ovat uskonnollisessa perheessä.

Navigating this world, feeling like they belong, feeling safe and seen, because there was a space at a school where they were able to finally understand who they were and how much God loved them.